sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Anna Kärkkäisen valmennukset vol. 1

Maanantaina 3.7 palasin töihin kesälomalta ja työpäivään sisältyi myös Anna Kärkkäisen estevalmennus. En ole pitkiin aikoihin käynyt Annan tunneilla, mutta nyt päätin pitkästä aikaa mennä estevalmennukseen. Tämä teki erityisen hyvää, sillä en ole varmaan kuukauteen hypännyt tunneilla, vaan olen hypännyt itsekseni.

Tunti aloitettiin itsenäisen verryttelyn jälkeen laukanvaihtotehtävällä. Pitkällä sivulla oli neljä estettä, joiden ympäri tehtiin pienet voltit laukassa ja aina edelliseltä voltilta siirryttäessä seuraavalle, suunta vaihtui. Ajattelin ensin hiljaa mielessäni, että mitähän tästäkin taas tulee, mutta yllättäen tehtävä sujui meiltä melko hyvin. Oikeasta laukasta vasempaan vaihdot tuli hyvin, vasemmasta oikeaan vaihdossa vaihtui aina etupää, mutta takapää ei oikein tahtonut seurata mukana. Lopulta saatiin kuitenkin hyvät vaihdot myös vaikeampaan suuntaan.


Verryttelyhyppyinä mentiin neljän esteen suoraa aluksi vinoilla lähestymisillä (hypättiin joka toinen este ja vaihdettiin laukka esteellä) ja lopuksi vielä ihan suorana linjanakin. Tämä tehtävä sujui hyvin, koska olin saanut jo ensimmäisessä tehtävässä Dannyn kyljet riittävän pehmeiksi, jolloin pääsin ratsastamaan sitä sisäpohkeen ympäri kaarteessa ja laukat vaihtui kuin itsestään. Muutama yli-innokas kaukaa lähtenyt hyppy tosin tuli, mutta mitäpä siitä hevosta syyttelemään - tottakai se on into piukeana, kun ollaan hypätty viimeaikoina niin vähän. Ja sehän on vain positiivista, että imua esteelle löytyy.


Alkutehtävien jälkeen alettiin tulla rataa. Aluksi hieman pienempänä, ehkä 70-80cm korkeudella. Rata sinänsä meni ihan hyvin, mutta heti päästiin käsiksi suurimpaan ongelmaani - liian hitaaseen ylävartaloon. Esteen jälkeen Danny livahtaa hyvin nopeasti pitkäksi, koska en ole itse riittävän nopeasti pystyssä esteen jälkeen. Esteiden noustessa hieman, Danny alkaa tulla jo luonnostaan esteistä hieman takaisin, jolloin sain hieman anteeksi oman kroppani hitautta, mutta kyllähän sitä huomasi, että hevonen olisi saanut olla enemmän takajalkojen päällä. Suurimmat ongelmat tuli tosin jälleen laukanvaihdoissa, jonka takia jouduttiin ottamaan muutama ylimääräinen ympyrä. Anna painotti, että ravin kautta ei vaihdeta, vaan se tehdään laukassa - muuten hevonen ei ikinä opi vaihtamaan kunnolla. Lopulta aina saatiinkin laukat oikeaksi, josta olin kovin tyytyväinen!

Tässä videolla toinen, hieman korotettu rata!


Viimeinen rata olikin jo sitten reilusti isompi. esteet olivat pääosin 105cm korkeudessa. Pakko myöntää, että hetkellinen rytmihäiriö iski, kun minä tyhmä vilkaisin korkeutta ennen omaa vuoroani johteen mittatarrasta. Mutta jälleen kerran päätin, että jos Annan mielestä selviydyn tästä, niin antaa mennä vaan! Pienet perhoset vatsassa lähdin liikkeelle ja hetihän sitten tein pikku kämmin. Ensimmäiseltä pystyltä piti ottaa kuusi askelta sarjalle. Ensimmäinen hyppy lähti kaukaa ja olin taas kropalla aivan liian hidas, jonka seurauksena saatiin kyllä kuusi askelta, mutta hyppy sisään sarjaan tuli aivan juureen. Anna käski taputtaa hevosta hyvästä työstä, koska se kaikesta huolimatta hyppäsi sarjan puhtaasti, vaikka kuski räpelsi miten sattuu. Ja tämän jälkeen saatiin käsky aloittaa alusta. Tällä kertaa tulin hieman lähelle ensimmäistä pystyä, mutta nyt olin riittävän nopea itse ja sain ratsastettua Dannya juuri sopivasta eteenpäin, jotta saatiin hyvä hyppy sisään sarjaan. Sarjasta jatkettiin vesiesteelle, jonne sain hyvän hypyn ja vedeltä seitsemän askeleen kaareva linja oli TÄYDELLINEN! Voin sanoa rehellisesti, että oikeasti ratsastin hevosta sisäpohkeella kaarelle, sain hyvän rytmin ja tasaiset seitsemän askelta viimeiselle okserille! Tähän hyvään linjaan päätettiin meidän urakka tämän valmennuksen osalta.

Tässä vielä video viimeisestä radasta!


Olin kyllä ihan super tyytyväinen Dannyyn ja se sai Annaltakin hyvää palautetta - "ihanan rehellinen hevonen, hyppää mitä vaan". Ja niinhän se onkin! On ihan mahtavaa, että saan omistaa tuollaisen hevosen!

Hyvin menneestä valmennuksesta intoutuneena olenkin ilmoittanut meidät pitkästä aikaa estekisoihin. Lähdetään 19.7 Ainoon iltakisoihin hyppäämään 1-tason 80-90cm luokka. Toivottavasti meillä menisi tämä reissu paremmin, kuin aikaisemmat reissut Ainoon ja saataisiin edes hyväksytty rata... Sieltä kun ollaan keräilty kahtena aikaisempana kertana vain hylkyjä. Mutta kai se täytyy unohtaa menneet epäonnistumiset ja suunnata kohti valoisaa tulevaisuutta!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Suomenhevonen 110-vuotta!

Sunnuntaina 18.6 juhlistimme 110-vuotiaan suomenhevosen taivalta Museo Militarian sisäpihalla järjestetyssä tapahtumassa. Tapahtuma oli järjestetty nimenomaan suomenhevosen kunniaksi ja päivän aikana oli ohjelmaa laidasta laitaan, aina kasvomaalauksesta talutusratsastukseen ja opastetuista museokierroksista kärryajeluun. Meidän tallimme oli mukana järjestämässä koko päivän kohokohtaa - esitystä nimeltä "Suomenhevosen Taival", joka kertoi suomenhevosen koko pitkän historian.

Itse olin mukana esityksessä ajohommissa - esitin lapiorullaäkeen ja tukin vetoa. Ja kuinkas muutenkaan, kuin tukkijätkäksi pukeutuneena! Satuin saamaan käsiini vielä oikeat vanhan ajan pussihousutkin, jotka tekivät asusta täydellisen! Vetohevosena minulla toimi superkiltti tamma Apen Aavatar.

(c) Ritva Rekola-Flinck
Näytös aloitettiin 1900-luvun alusta, jolloin suomenhevonen toimi tiiviisti maataloushevosena. Sillä äestettiin, kynnettiin ja ajettiin sadot suojaan. Se oli välttämätön apuväline jokaiselle maanviljelijälle - ilman suomenhevosta, ei ollut maatalouttakaan. Suomenhevonen oli tuohon aikaan täysin korvaamaton.

Lapiorullaäes (c) Milla Hakkola
"Hevoset olivat keskeinen voimavara Suomen armeijalle talvisodassa ja jatkosodassa. Armeijan hallussa oli vain harvoja autoja, joten sen pääasiallinen kulkuneuvo olivat kymmenettuhannet hevoset. Esimerkiksi puolustusvoimien rauhanajan joukoilla oli syyskuussa 1939 käytössään 4700 hevosta, mutta vain 134 kuorma-autoa. Armeijan palvelukseen otettiin sodan aikana siviilistä kaikkiaan noin 72 000 hevosta.

Talvisodan aikana menehtyi 7200 hevosta. Huhtikuussa 1940 aloitettiin hevosten kotiuttaminen, sillä niitä tarvittiin kipeästi alkaviin kevään kylvötöihin. Välirauhan aikana hevosten määrää joukkojen organisaatioissa vähennettiin ja vastaavasti moottoriajoneuvojen määrää lisättiin, vaikka mahdollisuudet tähän olivatkin rajalliset. Hevosia tarvittiin edelleen. Kesäkuussa 1941 ennen jatkosotaa otettiin puolustusvoimien käyttöön 35 000 hevosta armeijan omien 9500 hevosen lisäksi. Sodan aikana otettiin vielä lisää 15 000 hevosta. Jatkosodan hyökkäysvaihe oli hyvin raskas ja hevosia nääntyi rasituksen tai heikon ravitsemuksen johdosta. Yhteensä jatkosodassa menetettiin noin 15 000 hevosta.

Hevosten merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa armeijamme liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa, sillä juuri maastoliikkuvuudessa hevonen oli ylivoimainen. Monellakin eri tapaa on siis ilmeistä kuinka suuri rooli suomenhevosella oli Suomelle. "


-Teksti lainattu Suomenratsut Ry:n fb-sivulta

(c) Salla Varenti

(c) Salla Varenti
"Sota-aika oli rankkaa suomalaisille ei ainoastaan taistelutantereella mutta myös luovutettujen maa-alueiden asukkaille. Suomessa evakkotaipaleelle lähti yhteensä noin 430 000 henkeä talvisodan aikana ja rauhanteon jälkeen 1940. Jatkosodan aikana takaisin luovutettuun Karjalaan palanneet joutuivat uudestaan evakkoon 1944 ja lisäksi evakkoon lähtivät Petsamon asukkaat. Ensimmäinen evakkoretki tehtiin talvisaikaan mutta vuoden 1944 aikaan oli jo kesä. Eläimiä otettiin matkaan vain mahdolliset ja osa kotieläimistä jätettiin kotinavettoihinsa taikka matkan varrelle."

-Teksti lainattu Suomenratsut Ry:n fb-sivulta

(c) Salla Varenti

Evakkokulkue (c) Katri Järvenpää

"Sodanjälkeinen taantumassa suomenhevonen toimi uudelleen maatalouden ja metsätyön tekijänä.1900-luvun alussa, suomenhevosen kantakirjaa perustettaessa Suomessa oli arviolta 300 000 hevosta. Käytännössä ainoastaan suomenhevosista koostunut hevoskanta pysyi samankaltaisissa määrissä viisikymmentä vuotta. 1950-luvulla rotu saavutti kaikkien aikojen määrähuippunsa, arviolta 409 000 hevosta.

Suomen maatalouden koneellistuttua 1960- ja 1970-luvuilla ei ollut varmaa, että suomenhevonen siirtyisi ratsastuskäyttöön, vaikka sen vuosisatainen käyttö ratsuväessä olikin todistanut sen ratsuksi soveltuvan. Suomenhevosella oli vahva imago valjastettuna työhevosena, ja se yhdistyi mielikuvissa entisaikaiseen maalaiselämään.

1970-luvulle tullessa suomenhevosten määrä oli laskenut 90 000:een ja kymmenen vuotta myöhemmin 20 000:een eläimeen. Vähiten suomenhevosia oli vuonna 1987, vain 14 000 hevosta."
 

-Teksti lainattu Suomenratsut Ry:n fb-sivulta
 
Tukkijätkä Suomea uudelleenrakentamassa (c) Milla Hakkola
Maatalouden koneellistumisen myötä suomenhevonen korvattiin traktorilla (c) Katri Järvenpää

"Raviurheilun suosio käänsi syntyvyyden uuteen nousuun 1970- ja 1980-lukujen kaikkien aikojen pohjalukemista. Juoksija- eli ravurisuunta on ollut erillinen jalostussuunta vuodesta 1965 lähtien, jolloin rodun kantakirjan yleishevossuunta muutettiin juoksijasuunnaksi. Suomenhevosten mestaruusajot, Kuninkuusravit, järjestettiin ensi kerran vuonna 1924. Kuninkuusravit järjestetään yhä vuosittain, ja tapahtumaan osallistuu kymmeniä tuhansia katsojia. Tänä vuonna Kuninkuusravit kilpaillaan Helsingissä Vermon ravidadalla 4.-6. Elokuuta.

Jalostustavoitteen mukaisesti suomenhevosjuoksija on urheilullinen ja lihaksikas. Suomenhevosjuoksijalla
on sopusuhtainen pää ja ylhäälle asettuva kaula. Sen runko on pyöreä ja sillä on vahva lanne ja takaosa.
Suomenhevosjuoksijan liikkeet ovat rytmikkäät ja säännölliset. Luonteeltaan se on voitontahtoinen.
Suomenhevoset ovat olleet raveissa muita pohjoismaisia rotuja vastaan niin ylivoimaisia, että 2000-luvulla suomenhevoset ovat saaneet osallistua Ruotsin ja Norjan ravilähtöihin vain erikseen kutsuttuina- Tällä hetkellä seitsemän suomenhevosjuoksijaa on alittanut km-ajan 1.20, nopeimpana ravikuningas Vitter 1.18.5."
 
-Teksti lainattu Suomenratsut Ry:n fb-sivulta

 
Suomenhevonen ravurina (c) Katri Järvenpää
"2000-luvun ajan suomenhevosten määräksi on Suomessa vakiintunut noin 20 000, ja vuotuinen varsamäärä on noin tuhat. Rotu käsittää Suomen hevoskannasta noin kolmanneksen. Nykyään useimmat suomenhevoset kasvatetaan ja opetetaan ravureiksi, joskin rotu on myös suosittu opetus- ja harrasteratsu. Ratsuhevossuunnan suomenhevonen on pystyvä ja luotettava ratsu. Kokonsa ja hyvän luonteensa ansiosta se soveltuu sekä aikuisten että lasten käyttöön. Rotu soveltuu hyvin myös mm. valjakkoajoon, ratsastusvaellukseen ja matkaratsastukseen. Nyt estradilla esitetään kouluratsastusta katrillimuodossa. Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat mahdollisimman tarkasti ja laadukkaasti siten, että ratsastajan ja hevosen vuorovaikutus on eleetöntä ja katsojan silmään lähes näkymätöntä."
 
-Teksti lainattu Suomenratsut Ry:n fb-sivulta
 
Saajan Tallin ratsukot esittivät upean katrillin (c) Katri Järvenpää
 
Suomenhevonen on monikäyttöinen - se toimii myös vikellyksessä! (c) Katri Järvenpää

Nykypäiväistä suomenhevosta oli esittämässä kimppavarsamme Aulangon Ahkera, eli Arttu. Lisää tietoa Artusta ja ohjeet omistajaksi liittymiseen löydät TÄÄLTÄ! (c) Katri Järvenpää

Näin käytiin läpi suomenhevosen upea ja pitkä taival! Minkähänlainen maa Suomi olisi ilman suomenhevosta? Veikkaan, että kovin erilainen! Koko upea näytös kasattiin vapaaehtoisvoimin, josta täytyy nostaa hattua kaikille osallistuneille. Saatiin aikaan hieno show, jota oli katsomassa monisatapäinen yleisö!
 
Onnea upealle suomenhevosellemme!


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Must on tullu urheiluhullu

12.3 se alkoi. Nimittäin urheiluhulluus. Tuona päivänä pt Pia Ali-Rekola alkoi vetää meidän tallin porukalle treenejä. Pia ratsastaa itse ja on erikoistunut treenaamaan nimenomaan ratsastajia, joten treenit on olleet myös sen mukaiset. Aloitettiin salilta ja välillä ollaan tehty treenejä ulkonakin mäkivetojen ja portaiden parissa. Jokainen sai itselleen suunnitellun ruokavalion ja lisäksi treeniohjelman, mitä toteutetaan isenäisesti viikottaisten ohjattujen treenien lisäksi.

Jaksaajaksaa! Juoksuvetoja Pian treeneissä! (c) Pia Ali-Rekola

Pakko myöntää, että alkuun oli vähän skeptinen - tuleeko musta mitään salityyppiä? Yllätyksekseni olen voinut todeta, että kyllä muuten tuli! Salilla käynti on ollut minulle aina vähän mörkö. Hirveästi laitteita, joista mulla ei ole hajuakaan miten niitä käytetään, saatika miten päin niihin pitäisi mönkiä. Lisäksi tiedän, että väärällä tekniikalla saa itsensä ennemmin rikottua, kuin kehitettyä lihaksia. Onnekseni Pialla on rautainen ammattitaito neuvoa pilkun tarkasti, miten liikkeet tulee suorittaa ja ohjatuissa treeneissä Pia on aina tökkimässä alaselkää ryhtiin tai kääntämässä käsiä oikeaan asentoon. Tekniikan hakeminen on ainakin itselle ollut vaikea juttu - se vaatii mieletöntä kehonhallintaa, joka minulla on vasta rakennusvaiheessa.

Ja niin siinä sitten vain kävi, että ihan vallan koukutuin salilla käymiseen! Tulin ostaneeksi vielä elämäni ensimmäisen salikortinkin. Olen nyt pyrkinyt siis käymään itsenäisesti salilla kahdesti viikossa - toisella kertaa yläkropan treenaus ja toisella kertaa jalat - Pian treeniohjelman mukaisesti. Lisäksi on vielä Pian vetämät treenit, eli salilla käynnit nousevat yleensä siis kolmeen kertaan viikossa. Lisäksi treeniohjelmaan kuuluu lenkkeilyä 2-3 kertaa viikossa, joista yhden voi tehdä kovempisykkeisenä treeninä joko portaissa, tai mäkivetoina. Tähän lisäksi tehdään 1-2 kertaa viikossa vielä kehonhuoltoa venyttelyn muodossa.

Maalissa on helppo hymyillä! Military Run 2017

Lenkkeily on myös yllättäen vienyt meikäläisen ihan vallan mukanaan. Muistan, kun vielä viime talvena koiran kanssa kävellessä mietin, että "voi kun olis joskus siistiä jaksaa juosta tää meidän vakkari 5km lenkki". Noh, noin puoli vuotta myöhemmin jaksan juosta putkeen 10km ja olen suoriutunut 7km mittaisesta maastojuoksuradasta Military Runissa, joka sisälsi vielä armeijan esteradan. Ja vieläpä hyvässä ajassa! Ja heinäkuussa olisi edessä 10km matka Hämeenlinnan kaupunkimaratonissa. En koskaan uskonut, että juoksukunto voisi nousta näin nopeasti - kolmessa kuukaudessa olen kolminkertaistanut sen matkan, jonka jaksan juosta. Ja vieläpä tasaisella sykkeellä.

Venyttelyn tulos - sormet osuu ekaa kertaa lattiaan!

No miten tämä kaikki on sitten vaikuttanut? No kropasta tietysti näkee, että lihasta on tullut. Varsinkin hartiat ja yläselkä on meikäläisellä kasvaneet tosi nopeasti ja lisäksi vatsalihakset on alkaneet pikkuhiljaa näkymään. Intervallitreeneissä maksimisykkeet on pudotteen alun 180:stä 170:neen ja hapenottokyky, sekä aerobisen kynnyksen raja on kasvaneet huimasti. Oma liikkuvuus on ihan uusissa sfääreissä - venyttelyn ansiosta yltän ensimmäistä kertaa koskemaan suorin jaloin käsillä lattiaan. Olisko seuraavana tavoitteena sitten vaikka se spagaatti?

Aika nolo teinipeili o__O

Ruokavalion ansiosta on yleisesti koko ajan parempi olo. Univaikeudet on kadonneet ja iltaisinkaan nukkumaan meno ei veny, kun uni tulee helpommin. Lisäksi säännölliset ruoka-ajat rytmittävät päivää sopivasti. Erehdyin kerran "vaihtoehtojen puutteessa" (okei, vaihtoehtoja olis ollut, mutta uskottelin itselleni, ettei muka ole) syömään hesepullaa. Ja lopputulema oli se, että makasin loppuillan kotona sikiöasennossa ja melkein itkin, kun maha oli niin kipeä. Koko seuraavan päivän olin turvoksissa, kuin ilmapallo. Siitäs sain, kroppa huusi heti armoa, kun vedin yhtäkkiä tuollaisen rasvamätön naamariin. Kummallisinta tässä ruokavaliossa on se, että koko ajan on niin hyvä olo, että eipä sitä edes tee mieli syödä mitään roskaruokaa enää!

Hevosen selässä olen myös huomannut muutoksia. Nykyään, kun vedän vähän napaa kohti selkärankaa, tunnen, kuinka koko keskivartalon läpi tulee sellainen tasainen kiristävä tunne. Mulla on siis hitto vie vatsalihakset! Tämän ansiosta on paljon helpompaa säilyttää keskivartalon tuki. Nyt tarvitaan vielä sitä kuuluisaa vartalonhallintaa tähän lisäksi, niin avot! Tosin sitähän ei saa muuten, kuin ratsastamalla ja sitä kautta lihasmuistia kasvattamalla.

Yksi Military Runin esteistä!

Kaikenkaikkiaan voi siis todeta, että on ihan mahtava fiilis! Urheilu on oikeasti kivaa, kun siihen saa punaisen langan, jota seurata, jolloin tuloksia tulee yllättävän nopeasti. Ja tämä taas tietysti lisää motivaatiota treenata lisää!

Kuinka moni teistä lukijoista käy salilla, tai harrastaa jotain muuta ratsastusta tukevaa liikuntaa?

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kopallinen jälkipyykkiä

Varjosen klinikka on tuntunut herättävän ihmisissä suuria tunteita, varsinkin netin keskustelupalstoilla. Koko klinikka tyrmättiin jo alun perin lippuhintojen ja meidän tavisratsastajien takia. Kun klinikka oli pidetty, kritisoitiin yleisömäärää ja Pian teettämiä tehtäviä, sekä minun ja Kaktun blogikirjoituksia. Ihmisillä tuntuu olevan kummallinen käsitys, että me Kaktun kanssa olisimme jotenkin mollanneet klinikkaa, vaikka näin ei tosiaankaan ole!

Omaa kirjoitustani haluan avata sen verran, että missään vaiheessa en ole kritisoinut Pia Varjosen tapaa opettaa, enkä hänen ammattitaitoaan. 40 vuotta hevosen selässä ja maailman parhaiden silmien alla valmentautuneena, sekä korkealla tasolla kilpailleena, hänen ammattitaitonsa on kiistämätön ja arvostan sitä suuresti. Pian klinikalla teettämät tehtävät olivat erittäin hyödyllisiä ja sain niistä itselleni työkaluja, joita tulen varmasti käyttämään jatkossakin.

(c) Mira Järvenpää

Koko tekstini ajan pyrin korostamaan sitä, että homma meni pieleen täysin oman arvostelukykyni pettäessä. Siihen ei vaikuttaneet millään tavalla opettaja, eikä klinikan järjestelyt. Olin ilmoittanut itseni selkeästi omalle tasolleni liian korkeaan ryhmään ja sen tajutessani kylmänhiki ja jännitys hiipivät myös hevoseen. Tällä kertaa emme päässeet esittämään läheskään sitä tasoa, mitä oikeasti olemme. Olemme kuitenkin kilpailleet jo heA-tasolla 60% tuloksin, eli ihan alkeistason ratsukko ei olla, vaikka se siltä varmasti näyttikin sunnuntaina.

Mitä nettikirjoitteluun tulee, niin en oikeastaan osannut edes ottaa itseeni kaikista negatiivisista kommeneista. Meillä oli huono päivä kaikkien hyvien päivien joukossa ja jos joku kokee itsensä päteväksi arvostelemaan meidät ratsukkona yhden valmennuksen perusteella, niin en voi ottaa kyseisiä kommentteja kovinkaan vakavasti. Kyllä, vedin ohjista, kyllä kuumensin hevosen ratsastuksellani painekattilaksi, kyllä ratsastin TODELLA huonosti - juuri sinä päivänä. En väitä olevani millään tasolla hyvä ratsastaja, mutta tiedän pystyväni paljon parempaan.


Yhteen kommenttiin kuitenkin hieman ht.nettiä lukiessani tartuin. Minua kehoitettiin laittamaan kanget naulaan. Tämä on asia, jota koskaan en ole ymmärtänyt - jos et osaa jotain, lopeta heti. No miten voin sitten oppiakkaan mitään? Ville Vaurion kanssa kävimme noin vuosi sitten keskustelun kangilla ratsastuksesta. Hän totesi suoraan, että kangilla oppii ratsastamaan vain ratsastamalla niillä kangilla. Usein hinkutetaan menemään nivelellä maailma tappiin ajatuksella "kanget vasta sitten kun toimii superisti nivelellä", vaikka todellisuudessa hevosen ratsastettavuus voi parantua kankia käyttämällä niin paljon, että se helpottaa nivelellä työskentelyä. Kuten Piakin klinikalla totesi - kanki on hieno väline, jolla voi saada aikaan hienoja asioita. Ratsastamaan oppii vain ratsastamalla. Jos et osaa jotain, ei se tarkoita sitä, että anonyymin ht.netin herjaajan takia sinun pitäisi lopettaa.


Me tulemme edelleen jatkamaan harjoituksia ja toivottavasti pääsen vielä uudelleenkin Pian oppiin! Vartalon ja käsien hallinta on vaikea ja hitaasti kehittyvä asia, joka on kuitenkin peruskivi ratsastuksessa. Oli upeaa päästä aiheeseen perehtyneen valmentajan oppiin ja jos ja kun seuraava kerta tulee, aion olla skarpimpana ja ratsastaa paremmin!

Mitä klinikoihin tulee, niin toivon niitä jatkossakin ja toivon saavani kunnian myös osallistua niihin ratsukkona! Klinikoiden järjestelyissä on aina suuri vaiva ja me järjestelijät niiden takana annamme niihin todella paljon omaa aikaamme ja näämme vaivaa, jotta muilla ihmisillä olisi mukavaa. Ei ole helppoa koordinoida kaikkea ratsastajien, valmentajan ja yleisön kannalta toimivaksi ja olisi hienoa, jos joku muistaisi nettiin kirjoitellessaankin arvostaa tätä edes himppusen verran. Negatiivista kommentointia tulee aina, mutta jos niihin aina tarttuu, niin ei sitä tässä elämässä varmasti uskaltaisi tehdä mitään!

Rohkeasti eteenpäin ja kohti uusia haasteita!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kouluklinikan jälkitunnelmia

Eilen 4.6 järjestettiin Pia Varjosen kouluklinikka, teemanaan ratsastajan kehonhallinta, kädet ja ohjasotteet. Klinikka pidettiin meillä Aulangolla.

Klinikkapäivän aamuna olin jo puoli kahdeksalta traktorin ratissa huoltamassa pohjaa klinikkaa varten ja jo tuolloin vatsastta leijaili perhosia. Olin ilmoittautunut mukaan kankiryhmään. Kaikki jotka on nähneet minun ja Dannyn menoa kangilla tietävät, että se menee joko superhyvin, tai sitten se on täysi fiasko. Varsinkin yleisön edessä ratsastaminen on jännittävää, vaikka se tapahtuukin kotioloissa, joka taas vaikuttaa todella paljon ratsastukseeni ja siihen, miten vaikutan hevoseen.

(c) Mira Järvenpää

Päivä alkoi klo 11 teorialla. Aluksi Pia esitteli itsensä ja kertoi hieman taustojaan. Sitten yhtäkkiä löysinkin itseni nelinkotin lattialta Pian edestä, esittämässä hevosen anatomiaa. Pia siis havainnollisti hevosen fyysisiä ominaisuuksia ja selän, sekä vatsalihasten toimintaa meikäläisen avulla. Tämän jälkeen vielä käytiin pareittain läpi harjoitteita ohjasotteista. Harjoiteltiin rannenivelen käyttöä ja eri tapoja tehdä puolipidätettä ja miten johtavan ohjan kuuluisi toimia. Sain tästä osuudesta ihan hyviä käytännön vinkkejä, joita aion kyllä tulevaisuudessa kokeilla myös hevosen selässä.


Pia puhui myös paljon automatisoinnista. Pia pyysi meitä laittamaan sormet ristiin ja katsomaan, että kumpi peukali tuli päällimmäiseksi. Melkein kaikilla se oli vasen. Sitten hän pyysi meitä laittamaan sormet ristiin niin, että toinen peukalo tulisikin päällimmäiseksi, ilman että katsoi käsiään. Sepäs ei ollutkaan ihan niin helppoa, kuin miltä se kuulostaa. Tästä päästiin aiheeseen - ihmisen tulee toistaa asia 10 000 kertaa, ennenkö se automatisoituu. Ja tämä on se syy, miksi esimerkiksi vartalonhallinta on niin vaikea ja pitkäjänteisesti harjoiteltava asia.

(c) Mira Järvenpää

Noh, kuten jo netistä olettekin varmaan lukeneet, niin meidän esiintyminenhän oli aivan täysi katastrofi. Katselin verryttelyssä kahta muuta ryhmäni ratsukkoa ja totesin nanosekunnissa, että nyt olen kyllä ihan väärässä ryhmässä... Kahden jättiläismäisen ja hienosti liikkuvan koulupuoliverisen rinnalla tunsin itseni alkeistason räpeltäjäksi. Tämä ei tietenkään auttanut asiaa lainkaan, vaan jännitykseni heijastui hevoseen välittömästi. Danny oli kuin viulun kieli ja minä tarrauduin ohjiin kuin henkeni kaupalla.

Kun yhdistetään jännittynyt Danny ja ohjissa roikkuva, panikoiva Mira, saadaan aikaan lähinnä kohti kattoa suuntautuvia liikeratoja. Tahtia ei ollut, tuntuma oli lähinnä köydenvetoa, peräänannosta ei tietoakaan ja suoruuskin oli jo ongelma. En saanut hevoseen mitään kunnollista kontaktia ja paniikki selkäpiissäni kasvoi entisestään. Tämä ei nyt vain toimi. Suoruutta saatiin toki korjattua ja siihen paikallistettiin myös ongelman aiheuttaja - vasen pohkeeni on jatkuvasti liian takana.

(c) Mira Järvenpää

Kun Pia kysyi minulta, että osaako hevoseni laukanvaihdot, kuulin itseni toteavan, että välttävästi. Ja se on ihan totta. Mutta kun aloimme tehdä laukanvaihtoja yleisön edessä, olisi minun ehdottomasti pitänyt kieltäytyä koko harjoituksesta, mutta yhtäkkiä vain löysin itseni tekemästä laukanvaihtoa diagonaalilla ja paniikinsekaisin tuntein yritin naureskella selässä, kun Danny ampui kuuta kiertävälle radalle jokaisen vaihdon jälkeen. No tottakai se ampui, minä roikun ohjissa kuin heikkopäinen, olen epälooginen avuillani ja hevonen joutuu suorittamaan sille vaikeaa tehtävää jännittyneenä kuin viulun kieli. En osaa näin jälkeenpäin edes sanoa, että mitä minulla on liikkunut päässä kun edes lähdin yrittämään moista tehtävää. Ja tämä, jos mikä harmittaa jälkeenpäin.

(c) Mira Järvenpää

Ihan lopussa kuitenkin saatiin yksi ihan inhimillinen ravipätkä aikaiseksi. Hevonen oli edelleen jännittynyt, mutta se ensimmäistä kertaa koko tunnin aikana oikeasti keräsi itsensä edestä ylös ja työnsi ravia aktiivisilla takajaloilla! Tässä tilanteessa olin kovin onnellinen tuosta ohikiitävästä hetkestä, kun sain edes jonkun asian onnistumaan. Ihana Danny, kun se vielä kaiken tuon tunnin taistelun jälkeen antoi itsestään ulos sen hienouden, minkä tiedän sen sisällä oikeasti piilevän.


Klinikasta jäi siis vähän kaksijakoiset fiilikset. Sain hyviä neuvoja, sain korjattua hevosta suoremmaksi, sain paikallistettua vasemman jalkani ongelman ja neuvoja alavatsan lihasten käyttöön. Toisaalta olin aivan väärässä ryhmässä ja suostuin tekemään aivan liian vaikeita tehtäviä jo valmiiksi huonoista lähtökohdista. Ja tämä ei ole kyllä kenenkään muun, kuin itseni vika. Eniten harmittaa hevosen puolesta, kun asetin sen epäreiluun tilanteeseen ja sille jäi varmasti paska maku suuhun...

Mutta näin se menee joskus. Ihmiset tekee arviointivirheitä ja jännitys voi romahduttaa koko korttitalon, mutta sehän ei ole kenenkään muun vika, kuin minun itseni. Jos jotakin, niin otampahan opikseni tästä tapauksesta ja jatkossa mietin asiat paremmin loppuun asti!